Kennelin takana

Olemme äiti ja tytär, Kaisu Tyni-Pyy ja Pihla Pyy. Kasvatamme pienimuotoisesti harrastuslinjaisia australiankelpieitä kennelnimellä Hildesire. Vaikutamme Itäisessä Suomessa, Joensuussa. Pihla opiskelee Helsingissä eläinlääketiedettä, joten tulevaisuudessa meiltä löytyy myös eläinlääketieteellistä osaamista. Tavoitteenamme on kasvattaa rodunomaisia, hyvällä työmoottorilla ja harrastusominaisuuksilla varustettuja kelpieitä. Pyrimme myös arjessa helppoihin ja toimiviin, tasapainoisiin koiriin. Kelpiet ovat aktiivisia harrastus- ja työkoiria, ja haluammekin vaalia niiden erinomaisia ominaisuuksia monipuoliseen harrastamiseen. Kelpie vaatii virikkeitä ja aivotyöskentelyä, emmekä luovuta pentujamme pelkästään lenkkikavereiksi. Parhaimmillaan kelpie on loistava harrastuskoira ja tiimikaveri, mutta mikäli sille ei tarjota riittävästi sen tarvitsemia virikkeitä, osaa se työllistää itse itsensä - usein epätoivotulla käytöksellä ja toiminnalla.

Toteutamme vain yhdistelmiä, joista otamme/voisimme ottaa itsellemmekin pennun. Tärkeimpänä pidämme ehdottomasti koirien terveyttä. Haluamme viedä rotua omalta osaltamme eteenpäin ja siten tutkitutammekin koiramme PEVISAn vaatimuksia tarkemmin. Toivomme myös kasvattiemme omistajilta aktiivisuutta terveystutkimusten saralta. Jalostuksessamme tärkeässä roolissa ovat myös harrastuskoiralle oleelliset ominaisuudet. Näitä ovat mm. vahva työmoottori, taistelutahto, ahneus sekä halu tehdä ihmiselle töitä. Pyrimme jättämään jokaisesta pentueesta yhden tai kaksi narttupentua sijoitukseen, joten mainitsethan yhteydenotossasi mikäli olisit sijoituskoirasta kiinnostunut!

Tällä hetkellä kotonamme asustaa kolme kelpietä; kantanarttumme, Tanskantuonti Hilde (-14), poikansa Huba (-17) ensimmäisestä pentueesta sekä tyttärensä Hedda (-20) toisesta pentueesta. Koiriemme harrastuslajivalikoima on monipuolinen, ja sinne kuuluukin agilitya, tokoa, pelto- ja metsäjälkeä sekä hakua. Koiramme ovat kuitenkin meille aina ensisijaisesti parhaita ystäviämme sekä rakkaita perheenjäseniä, ja vasta toissijaisesti harrastus- ja kilpakumppaneita. Kelpie on monipuolisuudessaan vertaansa vailla, ja niiden kanssa voikin harrastaa lähestulkoon mitä tahansa. Onkin käytännössä hihnan toisesta päästä kiinni mitkä harrastukset valikoituvat mieluisimmiksi.

Kelpiessä viehättää elastinen ja sporttinen ulkomuoto sekä terve ja liioittelematon rakenne. Ne ovat sopivan kompakteja mutta kuitenkin "koiran kokoisia". Lisäksi ne ovat maailman kauneimpia koiria, mutta tässä ajatuksessa saatamme olla ehkä hieman puolueellisia ;)