Windyn pentue


Windy on kaksoisastutettu kahdella uroksella, Jupella ja Greysonilla. Pentujen odotetaan syntyvän elokuun alussa. Molemmat kuvaukset urosten luonteista ovat heidän omistajiensa käsialaa.





Leagården's Black & Tan Just Perfekt "Jupe"


Leagården's Black & Tan Just Perfekt on kutsumanimeltään Jupe. Jupe on 10-vuotias Ruotsista tuotu kahden suomalaisen pentueen isä. Ikä ei Jupesta näy. Hän kirmailee ja intoilee kuin nuoret pojat. Paino on 22kg ja säkäkorkeus 52cm. Jupe koiranet -tietokannassa: KoiraNet-jalostustietojärjestelmä (kennelliitto.fi) Jupen emäntä kuvaa Jupea seuraavasti: Jupe on luonteeltaan hyvin ihmisrakas ja haluaa aina olla mukana tekemässä juttuja. Jupe onkin ollut aina matkassa mukana, kun vaan voi ottaa (töissä mahdollisuuksien mukaan, lomalla, kahvilassa, jne). Annetut tehtävät hän suorittaa suurella intensiteetillä (esim. agilityssä, hajutyöskentely, temput) ja Jupelta ei lopu moottori kesken. Hänellä ei myöskään tule toistojen kertyessä turhaumaa, vaan hän jatkaa kuuliaisena. Juuri tuon vahvan intensiteetin ja sen takia, että Jupe sietää paljon toistoja hän on tosi hyvä harrastuskoira. Kotioloissa Jupe rauhoittuu ja tulee mielellään lähelle makoilemaan. Jupella ei ole paukkuarkuutta eikä se pelkää ukkosta tms. Joten hän on sen osalta myös helppo. Jupe on myös koirasosiaalinen ja tulee toimeen muiden urosten ja narttujen kanssa. Eli lyhyesti sanottuna Jupe on hyvin aktiivinen, iloinen, valpas ja haluaa olla kaikessa mukana ja auttaa. Jupe osaa hyvin kanavoida energiansa, eikä ole esimerkiksi koskaan tuhonnut mitään yksin ollessaan edes pentuaikana. Jupe on taitava lukemaan ohjaajaa ja rakastaa agilityä. Hän on aina ollut aivan ihanteellinen agilitykoira, kun pää kestää, vaikka minä mokaisin kuinka monta kertaa jonkun ohjauksen. Se ei turhaudu ja hermo kestää hyvin.


Tarrawangas Greyson "Greyson"

Greyson on 2 ½ vuotias, tanskantuonti uros. Painoa on 22kg ja korkeus noin 52cm. Greysonilla ei ole aikaisempia pentueita. Elää kahden kelpie uroksen laumassa. Greyson koiranet -tietokannassa: KoiraNet-jalostustietojärjestelmä (kennelliitto.fi) Greysonin emäntä kuvaa Greysonia seuraavasti: Greyson on luonteeltaan rohkea, utelias, rauhallinen ja harkitseva. Menee ennemmin jänniä asioita päin, kuin väistää. Omaa hyvän ongelmanratkaisukyvyn ja pyytää harvoin apua tehtäviin. Hyvä rakenne, liikkuu todella sulavasti. Ei osoita juurikaan kiinnostusta uusiin ihmisiin. Omien ihmisten kanssa haluaa tehdä kaikkea ja kaikkialla. Tulee toimeen muiden koirien kanssa, paremmin narttujen, mutta tarvitsee oman tilan ja on tarkka rajoistaan. Johtajatyyppinen uros. Greysonin kanssa on käyty pitkä pentukurssi, tehty agilitya, käyty noseworkin alkeiskurssi. Kokeiltu hakua ja jälkeä. Nuori mies on erityisen keskittynyt, hyvä nenänkäyttäjä ja siihen on rohkaistukin pienestä asti. Ketterä voimapesä, joka rakastaa kiipeilyä ja uimista. Omistaja ei ole kisakentille tähtääjä, mutta koirasta olisi varmasti sinnekin. Taipuu harrastukseen kuin harrastukseen. Kotona rauhallinen ja helppo kaveri. Greysonia voi myös käydä vilkuilemassa @allshadesofgreyson instagram tililtä. Ainakin söpöjä pentukuvia sieltä löytyy.